Tupakka.

No siitä on osimoilleen 4vuotta kun lopetin röökaamisen, harrastettuani sitä reilut parikymmentä vuotta intensiivisesti. Oon siis aina tupakoinu paljon (2askia päivässä) ja ymmärätte varmaan, että lopettaminen ei ollu ihan helppoa. Vähentäminen ei tullut kohdallani kysymykseen, ainoastaan lisääminen tai lopettaminen ja päädyin lopettamaan. Olin jo viimeiset pari vuotta päästänyt ajatuksen tasolle sellaisen ajatuksen, että mitäs tosiaan jos en polttaiskaan? Minkäköhänlaista mun elämä olis? Olisinko mä miten vittumainen kanssaihmisille, mitä mä teksin before the coffee, during the coffee and after the coffee? Mitä mä tekisin vapaa-aikana potkisin kiviä vai mitä,  tai heiluttelisinko siis vaan käsiäni mielivaltasesti? Ja entäs ruokailun jälkeen, toinenko ruokailu vaan heti perään? Ja entäs se myytti, että tuplaa painonsa ensimäisen tupakattoman vuoden aikana? (tästä  myöhemmin -.-) Oli kumminkin yllättävän monta rutiinia johon liittyi olennaisesti tupakka.

Kaksi selkeää käännekohtaa kumminkin tapahtu. Ensimäinen oli että eräs hyvä ystäväni ja entinen työnantajani sattui apteekkiin kanssani yhtä aikaa ja hällä näytti olevan muovikassillinen nikotiini valmisteita tiskillä, en malttanu olla sanomatta, että eiköhän noilla iltaan asti pärjää. Jatkoimme keskustelua ulkona ja hän kertoi että oli ollut polttamatta jo viikon ( oli polttanut reilut 40vuotta) ja näytti sitäpaitsi siltä että oli jäämässä henkiin. Sanoinkin hänelle läksiäisiks että sitten kun oot ollu kuukauden polttamatta niin määki alan.

Toinen käännekohta oli kun vanhempi lapseni oli käynyt läpi mittavan jalkaoperaation ja olimme porukalla kävelyllä tässä kotikujalla ja päästyämme kujan päähän (150m) tää sano mulle että: " jaa äiti sytyttää vasta neljättä tupakkaa, tuota vois koittaa vähän lisätä"

Nämä kaks ajatusta päässäni alotin taistelemaan. Sitten tein vielä itelleni selväks että "kun lopetan, en polta enään ikinä. En sillonku menee hermot, en sillonku oon ollu polttamatta viikon en sillonku sitä ja sillonku tätä, vaan en polta sitten enään koskaan ja piste."

Koska olin polttanut kauan ja paljon, niin viikon tai kaks polttelin vähän ja sitten lopetin. Hain apteekista vähintäänkin samanmoisen arsenaalin kun tämä ed. mainittu ystäväni. Mulla oli inhalaattori, purkat ja nuuskankin kans sotkin hetken. Käytin nikotiini valmisteita ensimäisen viikon jälkeen niin paljon että oksensin tämän tuosta. Tämä oli tarkkaan laadittu suunnitelma ja se toimi, koska olin päättänyt että se toimii. Simple.

Parin viikon tupakoimattomuuden jälkeen jätin nuuskan ja inhalaattorin. Purkka jäi. Siitä tuli kyllä jostain syystä mulle hikka? En voinut siis purra sitä purkkaa ensinkään, vaan pidin sitä ylähuulessa niinku nuuskaa. Siihen jäin koukkuun (tietenki) vuodeksi, mutta se oli kyllä sitten melko helppo jättää pois.Kaikista vaikeinta tupakanpolton lopettamisessa oli tehdä se päätös, että en enää polta, sitten vaan piti lopettaa.

Ensimäinen kuukaus oli vaikein, kaikinpuolin. Itkupotkuhuuto-raivareita en saanu juuri ollenkaan ja muistaakseni Rikukaan ei sanonu ku kerran että: "ekköhän pistä nyt nortin palamaan tai turpas kiinni" en tietenkään pistäny kumpaakaan ja noin vaan oon ollu 4vuotta polttamatta.

 Kahvin kans tuli pulla. Ennen. Aikana. Ja jälkeen. Ruokailun perään tuli toinen ruokailu. Ja jälkkäri. Ja niin vaan sain tällätavoin ensimäisen vuoden aikana  +20kiloa. Se ei kyllä piä siis paikkaansa että lihoo kun ei polta. Jos en ois syöny suklaata, pullaa ja sipsejä tolkuttomasti, niin tuskin olisin lihonu pelkästään sillä että lopetin tupakanpolton! Mutta, mikä parasta, se 20kiloa lähti liikunnalla, totta. En siis jääny heiluttelemaan käsiäni ja jalkojani mielivaltasesti vaan aloin kävellä jonka jälkeen aloin juosta. Minä joka oon liikkununu elämäni aikana autoon ja takasi? Siitä tuliki mieleen että joku puolituttu oli kysyny paikallisessa k-raudassa myyjältä että: "näinköän mä oikein äsken? oisko Lehon Annukka tullu juosten vastaan pokelan suoralla?" fitnesspalvelu Karoliina:sta sitten myöhemmin ja enkä keksiny tähän postaukseen yhtään kuvaa, kun en nyt ala mainostamaan ainakaan polttamaani tupakka merkkiä.

-annikki

KOIRA!

Herranjestas onhan meillä koiraki! Se jäi uupumaan ekasta tekstistä. Sen nimi on Nipsu, mutta sille on tarttunu muutama muuttuja matkan aikana, eli on se myös Nuppi, Niffu, Nippu ja mieheni leikkisästi kutsuu sitä myös Ääliöksi. Minä oon ehdottomasti koira-ihminen, pelkään kissoja. Ne on arvaamattomia ja sitäpaitsi aivan liian älykkäitä. Tykkään katsella kissojen kuvia ja varsinki se internetissä esiintyvä kuuluisa kissa, jolla on kulmat kurtussa ja joka on aina pahalla päällä. Tässä kissat joitten kuvia tykkään katsella.

Mimmi Nikon ja Miljan rakas kissi <3

Rakastuin vanhaenglanninlammaskoiraan ensinäkemältä joskus 25vuotta sitten. Tanja Vienonen/Karpela (en tiiä nykyistä nimeä, missi nyt kumminki) oli jossain Karelia villalanka tai villatakkimainoksessa. Tanjalla oli kyseisessä mainoksessa semmonen paksukarvanen harmaa-valkonen, maahan asti ulottuva villatakki päällä. Vierellä löntysteli kaks vanhaenglanninlammaskoiraa, upeine turkkeineen ja ihan selvästi hymy huulilla :)  Silloin päätin että tommosia mä ostan 2 kun mulla on oma koti. Etsin kaiken tiedon mitä siihen aikaan oli kyseisestä rodusta saatavana (kalliomaalauset ja papyrys kääröt) ja jätin ajatuksen muhimaan.

No järkeä sitten pakkaantu pikkusen vuosien myötä ja ostin kumminki vaan yhen. Niffu on tapellu meijjän kans parhaista sohva ym. nukkumapaikoista nyt 12vuotta. Hän on vanha rouva ja me annetaan sille periks kokoajan, tyylin: Kyllä Nipsu voi näin tehdä ja kyllä Nipsu saa sitä ja tätä, kun se on jo noin vanhaki ja kaikkea. Ollaankin saatu koulutettua siitä melkonen Ääliö näillä metodeilla.

Nipsu itki ja parku ainoastaan ensimäisen yön tullessaan asumaan meille. Seuraavana päivänä se repi jo minua yöpaijjan helmasta ja muistan, että ensimäisen  2kk se kävi mun yöpaijjan helmaan kiinni jokaikinen aamu, päästi irti vasta kun harhautin sen aukaisemalla jääkaapin oven. Nipsu rakastaa kaikkia ihmisiä ja halaa ynnä suutelee kaikki meille tulijat ja lähtijät. Niko yritti lenkkeillä Niffun kans sillon alkuun...ei se menny ns. putkeen. Varsinkaan talvella kun tossu ei oikein pitäny. Kerran keittiössä istuessamme ajattelin ääneen muille perheenjäsenillemme, että missähän Niko ja koira lenkkeilee. Samantien nähtiin ikkunasta kun Nipsu meni kiitolaukkaa meijjän kotikujaa, Niko taluttimessa kiinni, mahallaan nurin perässä, kylälle päin olivat menossa.  Nipsu "paisko" kaikella rakkauellaan myös pikku- Petraa mennen tullen. Tykkäs erityisesti olla talvihaalarin hupussa kiinni. No, toisaalta Petra ei päässy oikeastaan ulko-ovea kauemmas, kun Nipsu alkoi innokkaasti paimentaa. "Voitte kyllä viiä tuon pois, se on hullu!" huuettiin tuohon aikaan enempi ku kerran. Me kaikki huuettiin.

Mutta, kuka on osallistunut meidän lasten kasvatukseen vähintäänkin yhtäpaljon kun minä ja Riku, Nipsu. Kuka täällä oli koulun jälkeen odottamassa ja nappaamassa välipalat lasten käsistä ja lautasilta, Nipsu. Kuka on kuunnellut kaikki meidän perheen ilot ja surut häntä heiluen, Nipsu. Kuka on AINA ilosella tuulella ja viemässä ruoka- tai herkkukaapille kun tulet koulusta/töistä, Nipsu. Kelle puettiin lännenhattu ja raybanit kun oli intiaanileikit, Nipsulle. Kuka oli jouluaattona ahkera, veti rekeä ja jako lahjat, Nipsu-Punakuono. Kuka oli rosvo kun muut oli poliiseja, Nipsu. Kuka sai/söi ruusun kun Petra pääsi ripiltä, Nipsu. Kuka lakitetiin Nikon ylioppilas päivänä, Nipsu.

No se on tärkeä perheenjäsen. Enää se ei juokse kaheksikkoa kun se villiintyy, mutta kun jääkaapin ovi aukeaa se villiintyy hiukan hallitsemattomasti. Se tottelee jos sitä huvittaa, tai jos sille antaa juustoa. Se syö edelleenki kaikki meidän eväät jos ne jätetään sen ulottuville, eli nenun korkeudelle. Jääkaapin ovea se ei saa auki, mutta se saa kaikki muut ovet auki sen omilla ovi työkaluilla. Sillon se tykkää mennä yleensä naapurin tontille paskalle tai niitten kans keinumaan.

Nipsu<3
Wheel`s fact & fiction

Part One.

Tämä on se päivä jolloin olen päättänyt alkaa kirjotella tälläistä kaikkien luettavissa olevaa päiväkirjaa. Sitähän tämä on, eikös?  Yritän saada aikaseksi tekstiä muutaman kerran kuukaudessa ja olis tarkotus pitää blogia millaista on olla äiti, vaimo ja pienyrittäjä. Kirjoitan myös täällä kuntoiluharrastuksestani, johon sain kipinän vasta aikusena (eli 3vuotta sitten) Harrastan maastojuoksua, spinning tunneilla käyn parikertaa viikossa ja hurahdin viime vuonna myös pumppiin. Suksetkin on ja peukku, että tänä talvena satais vähän luntakin. Aion täällä kertoa aikapaljon noista edellä mainitsemistani jutuista.  En osaa leipoa enkä tehä käsitöitä, että tästä blogista ei tuu semmosia vinkkejä. Ruokaa tykkään laittaa ja keksin kaikkea kummallista syötävää teemalla  "siitäkohtaa yli mistä aita on matalin"  Niitä reseptejä voin joskus laittaa. Kiva jos blogista saat hyvän mielen ja mukavia ideoita kaikille elämän osa alueille. Niin ja musiikista pidän paljon ja onkin ollut mukava huomata, että mun vauvat (18 ja 21 veet) on saanu pakkosyötöllä jotain vaikutteita omaankin musiikkimakuun :)

Tästä päivästä sen verran että ollaan oltu naimisissa tänään 2.10 jo 22vuotta ja laitoin tämän ruusukuvan facebookkiin tällaisilla saatesanoilla : Jos mä olisin halunnu semmosen miehen joka ostaa ruusuja ja muistaa kaikki mun ja meijjän merkkipäivät ym numerosarjat niin en välttämättä olis menny naimisiin Rikun kans, joka tuskin muistaa ees omaa syntymäpäiväänsä. Mä menin semmosen miehen kans naimisiin joka rakastaa minua, on mun rinnalla kun kaikki menee päin persettä, tukee minua mitä ikinä keksinkin ja arvostaa minua. Jos mä olisin halunnu semmosen miehen joka osaa käyttää erilaisia pesukoneita, imureita ja hellaa, mun olis pitäny mennä naimisiin joko äitini tai Hannan kans. Hyvää 22vuotis hääpäivää Rikulle ja onnea kun sait minut, hukkusit paskaan yksikses <3

Voisin laittaa tänne myös tälläisia arkielämän pulmatilanteita johon pitää löytyä nopea ratkaisu kun on kiire.
Tässä jäässä oleva pyöränpenkki joka ei hysteerisesti kynsimällä tullu tämän kummemmaksi.

Nopeasti tehty ratkaisu. Toinen pipo päähän ja toinen penkille, ei minua turhaan kutsuta meidän perheen aivoiksi! 

Kirpakka ja ihana ulkoiluviikko on muuten ollut ja toinenki kiva asia mikä liittyy liikkumiseen on, että huomen aamusta starttaa syksyn ensimäinen aamuspinning. Sitä oon kyllä odottanut, se on jokseenkin mukavaa kun aamuseiskalta oot jo päivän lenkin tehny :) 

Mukavaa että luit loppuun asti tämän ensimäisen kirjoitukseni ja kuulumisiin (tässä kesti vissiin monta tuntia, että sain väsättyä tämmösen kirjoituksen kuvineen. Jännä että nää kuvat käänty x-filesta tänne siirtyessä oikeinpäin, sitä jäin vähä miettimään...)

-annikki